Lähituki

IT-ulkoistus, lähituki ja IT-palvelut

Tarjoamme IT-palveluratkaisuja monenlaisiin tarpeisiin. Saat käyttöösi asiantuntijat ja pääsyn ajantasaiseen teknologiaan.

IT-ulkoistus ja lähituki

Useimmilla organisaatioilla on oma IT-lähituki, jolloin koko toiminta voi olla muutaman henkilön vastuulla. Pienen IT-tiimin voi kuitenkin olla vaikeaa pysyä ajan tasalla jatkuvasti kehittyvästä ympäristöstä, jolloin myös entistä vaativammat tietoturvatarpeet asettavat haasteita.

Ulkoistuspalvelussa otamme kokonaisvastuun asiakkaan IT-ylläpidosta, joka tuo asiakasyrityksen käyttöön useamman kuin yhden ihmisen osaamisen ja täyden ammattitaidon. Ulkoistuksessa jaetaan IT-ympäristöön liittyvät riskit huolehtien ympäristön jatkuvasta turvallisuudesta ja kehittämisestä. Ulkoistaminen antaa yritykselle pääsyn ajantasaiseen ja korkealaatuiseen teknologiaan sekä asiantuntemukseen.‍

Integralin IT-tuki

Tarjoamme IT-ulkoistupalveluita aina yksittäisistä osista kokonaisulkoistuksiin asti. Käytännössä tarjoamme esimerkiksi yksittäisen tietoverkon tai palomuurin, mutta myös koko paketin aina laitteista ja tietoturvasta kokonaisvaltaiseen ylläpitoon. Huolehdimme asianmukaisesta dokumentaatiosta kaikissa ulkoistusmalleissa.

Otamme vastuun koko organisaationne IT-ylläpidosta. Saatte ulkoistuksen yhteydessä käyttöönne oman IT-päällikön tai isommissa ulkoistuksissa tietohallintojohtajan. Katsomme liiketoimintaanne kokonaisvaltaisesti ja huomioimme mahdolliset IT-ympäristöön kohdistuvat riskit ennakoivasti. Emme ole sidoksissa tiettyihin laitevalmistajiin tai teleoperaattoreihin.

Integralin IT-tukipalvelut

Reagoiva

Integral Reagoiva IT-palvelu on edullinen tapa hoitaa PK-yrityksen IT-ylläpito. Reagoiva on suunniteltu yrityksille, jotka tarvitsevat tietoturvaa Windows-tietokoneille mahdollisimman vaivattomalla hallinnalla ja aina paikasta riippumatta.

Reagoiva-palvelu sisältää virustorjunnan ja tietoturvan lisäksi pääsyn kattaviin Integralin tukipalveluihin, joiden käytöstä maksatte vain toteutuneiden tuntien mukaan.

Tukipalveluumme saa yhteyden joko sähköpostitse tai puhelimitse. Ongelmat ratkaisemme etätukityökaluilla tai tarvittaessa paikan päällä.

Integral Reagoiva-palvelun voi tilata helposti, vaikka saman tien. Käyttöönotto ei vaadi aikaavieviä selvittelyjä tai tapaamisia.

Integral Reagoiva-palvelu:
  • Paketti kiinteällä kuukausimaksulla
  • Puhelin- ja etätukikanavien käytöstä veloitamme vain käytön mukaanRatkaisu kattaa Windows-päätelaitteet
  • Helppo asentaa ja käyttöönoton voi tehdä etäasennuksena
  • Suojausratkaisu on F-Secure Computer Protection
  • Microsoftin tietoturvapäivitykset kuukausittain
  • Jatkuva kolmansien osapuolten ohjelmistojen päivitys (esim. Adobe, Java, Firefox, Chrome, iTunes)
Ennakoiva

Ennakoiva IT-palvelu on kokonaisuus, jolla vältät IT-ongelmat ennakoivasti. Palvelu huolehtii, että yrityksen työasemat, palvelimet, mobiililaitteet ja verkko ovat jatkuvasti toiminnassa ilman käyttäjälle näkyviä katkoksia.

Ennakoiva-palvelu korjaa tietokoneen vikatilanteet automaattisesti, valvoen samalla yrityksen IT-järjestelmää ympäri vuorokauden. Dokumentoimme lisäksi IT-ympäristön tarkasti, sisältäen tiedot esimerkiksi käytettävien laitteiden malleista sekä kokoonpanosta.

IT-palvelu varmuuskopioinnilla, raportoinnilla sekä palvelevalla tuella

Ennakoiva-palvelun laaja virustorjunta estää mahdollisten haittaohjelmien pääsyn ympäristöön. Lisäksi työasemien tiedostot varmuuskopioidaan automaattisesti pilvipalveluun.

Palveluun sisältyy kattava raportti IT-ympäristön tilasta, jonka toimitamme aina kuukausittain. Saat Ennakoiva-raportilla täsmällistä tietoa IT-järjestelmän nykytilasta sekä mahdollisista kehitystarpeista tulevaisuudessa.


Reagoiva

Edullinen aloitusratkaisu pienyrityksen IT-ylläpitotarpeisiin.

  • Tukipalvelut veloitetaan erikseen
  • F-Secure Computer Protection
  • Etätukiagentti
  • Microsoft-tietoturvapäivitykset
8
€ kk / työasema

Ennakoiva

Kattava kokonaisratkaisu valvonta- ja etätukipalveluin.

  • Sisältää kaikki etä- ja lähitukipalvelut
  • Self Healing -diagnostiikka: Ennakoiva viankorjaus
  • F-Secure Computer Protection
  • Etätukiagentti
  • Microsoft-tietoturvapäivitykset
  • Liitännäissovellusten laitekohtaiset päivitykset
  • Varmuuskopiointi (100 GB / työasema)
  • Kuukausiraportointi
    - Laitteiston takuutiedot
    - Microsoft-päivitysraportit
    - Työraportit
45
€ laite. Palvelin 100 € / kk
Olemme sinua varten
Huolehdimme sinusta ja tarpeistasi parhaalla mahdollisella tavalla. Autamme mielellämme valitsemaan yrityksellesi sopivan ratkaisun.
Asiakkaitamme
Tutustu muihin palveluihimme
Konesalipalvelut ja virtuaalipalvelimet
Yritysinternet
Pilvipalvelut ja verkkotallennus
Lähiverkko

Haluatko, että

Pekka

kertoo sinulle lisää

Jätä yhteystietosi alle niin saat vastauksia

Lisää tietoja
Vähennä tietoja
Thank you! Your submission has been received!
Oops! Something went wrong while submitting the form.