Intelin suorittimissa bugi – Google ja Microsoft tarjoavat korjauspäivitykset

4.1.2018

Eilen keskiviikkona kerrottiin Intelin suorittimista löytyneestä merkittävästä suunnitteluvirheestä. Kpti-haavoittuvuuden vuoksi kaikki Intelin suorittimia käyttävät käyttöjärjestelmät on päivitettävä. Päivitysten ennakoidaan vaikuttavan suoritinten toimintatehoon. Tänään kerrottiin lisäksi, että haavoittuvuus vaikuttaa Intelin lisäksi myös AMD:n ja Armin suorittimien toimintaan.

Bugit mahdollistavat hakkereiden pääsyn laitteen muistissa sijaitsevaan dataan. Hakkeri voi käytännössä saada käsiinsä esimerkiksi salausavaimia, salasanoja sekä avoinna olevien sovellusten tietoja. Haavoittuvuudet vaikuttavat lähes kaikkiin laitteisiin aina pc-koneista puhelimiin ja palvelimiin asti.

Suoritinhaavoittuvuuden korjaukset ovat meneillään

Suoritinbugin korjaukset ovat tällä hetkellä meneillään. Muun muassa Google ja Microsoft tuovat parhaillaan omia päivityksiään tarjolle. Microsoft julkisti normaaliaikataulusta poiketen jo keskiviikkona uuden tietoturvapäivityksen. Sen asentumisesta ja mahdollisista vaikutuksista odotetaan vielä lisätietoja. Android-laitteet uusimmalla turvapäivityksellä ovat bugilta suojassa.

Apple on jo korjannut ongelman ainakin osittain MacOS:n joulukuussa julkaistussa päivityksessä 10.13.2 ja lisäkorjauksia on tiedossa versiossa 10.13.3.

Integralin Reagoiva-, Ennakoiva ja ylläpitoasiakkaat suojattuina

Jaamme kaikki tarvittavat tietoturvapäivitykset automaattisesti kaikille Ennakoiva-, Reagoiva- sekä sopimusasiakkaillemme.

Haluatko tietää lisää päivityksistä tai päivittää tietoturvatasosi?

Ota yhteyttä:
Integral Helpdesk
p. 09 4247 5858
integral@integral.fi

Lisätietoja aiheesta Viestintäviraston sivuilla. 

« Paluu