SuklaaTäplä valitsi INiOT-palvelun omavalvonnan tueksi

SuklaaTäplä valmistaa käsityönä korkealaatuisia suklaatuotteita ja valikoimiin kuuluu yli 40 erilaista suklaapraliinia. Yritys on sitoutunut käyttämään tuotteiden valmistuksessa vain parhaita ja puhtaita raaka-aineita. SuklaaTäplän on perustanut vuonna 2005 Chef Patissier Juha Rissanen.

SuklaaTäplässä toteutetaan omavalvontaa tarkasti, jolloin elintarvikkeiden säilytystilojen lämpötilat kirjataan säännöllisesti ylös. Lisäksi tuotteiden kuljetuksen aikana varmistetaan, ettei kylmäketju pääse katkeamaan missään vaiheessa. Lämpötilaseuranta onkin merkittävä osa omavalvontaa, jolla pystytään takaamaan tuoteturvallisuus sekä tuotteiden korkea laatu.

Mittauksista saadut tulokset kylmätilojen sekä pakastimien lämpötiloista kirjattiin aiemmin manuaalisesti seurantalistaan. Omavalvontasuunnitelmassa on määritetty kyseisille kohteille raja-arvot ja toimintaohjeet tilanteisiin, joissa arvot mahdollisesti ylittyvät. Kylmälaitteiden kohdalla saattaa olla riskinä esimerkiksi sähkökatkos, jolloin lämpötila pääsee nousemaan kriittiselle tasolle. Tällöin on vaarana, että koko elintarvike-erä pilaantuu myyntikelvottomaksi.

SuklaaTäplässä huomattiin, että lämpötilojen seuraaminen ja kirjaaminen manuaalisesti on työlästä ja aikaa vievää työtä muun kiireen keskellä. Yritys alkoikin etsiä aktiivisesti ratkaisuja automatisoidun omavalvonnan toteuttamiseen.

Integral tarjoaa omavalvonnan automatisointiin suunniteltuja palveluja, jotka sisältävät niin tarvittavat mitta-anturit kuin tulosten seurantapalvelunkin.

”Automaattinen lämpötilan ja kosteuden seuranta vapauttaa henkilökuntamme tekemään sitä mitä pitääkin – eli suklaata. Systeemi valvoo nyt itse itseään ja hälyttää silloin, jos lämpötila kylmiöissä tai kylmäautossa äkillisesti nousee” Juha Rissanen kertoo.

”Voin nyt seurata tilannetta etänä eikä tarvitse olla paikan päällä varmistamassa, että kaikki on varmasti kunnossa. Myös viranomaisvalvonta on helpottunut, kun omavalvontamme on modernisoitu ja mittaustulokset on helppo lukea suoraan palvelusta.”

Juha Rissanen
Chef Patissier
SuklaaTäplä

 

 

 

 


Integral toimittaa IoT-palveluita omavalvonnan tueksi. Palvelumme sisältää mitta-anturin, datasiirron sekä käyttöliittymän. Mittauksesta saatuja ajantasaisia tietoja voidaan katsella niin tietokoneella kuin mobiililaitteillakin. Lisäksi palveluun tallentuu mittauksesta saadut historiatiedot. Lue lisää.

« Paluu

OTA
YHTEYTTÄ »

Jätä yhteydenottopyyntö

Palaamme asiaan pikimmiten!

[recaptcha]